Morgan Quaintance

 

Morgan Quaintance käyttää elokuvaa ja ääntä muodostaakseen yksityishenkilöiden laajentuneita muotokuvia samalla, kun hän tutkii kollektiivisia nykyaikaamme muovaavia historiallisia kulttuuri-, sosiaali- ja politiikkatapahtumia. 

Elokuvassa Another Decade (2018) hän asettaa 1990-luvun sosiokulttuurillisen lupauksen vastakkain Lontoon monikulttuuristen kaupunginosien eletyn kokemuksen kanssa. Taiteilija Barbara Samuelsin intiimimuotokuvassa nimeltään Early Years (2019) hän tutkii elämänkertaa ja tietä itsensä toteuttamiseen suhteessa omaan luovuuteen. 

Elokuva nimeltään A Human Certainty yhdistää liikkuvia kuvia ja äänimuotoilua uudessa tilateoksessa, joka on tuotettu biennaalia varten. Kevään 2021 aikana tehty kuvaus perustuu syväkuuntelusta ja kaipuusta saaduille omille kokemuksille ja heijastaa aikaamme. Teos sisältää rauhaa, muutosta ja mahdollisuuksia ja on jatkoa Quaintancen ekspressionistista ja affektiivista elokuvantekoa koskevalle tutkimukselle. 

Viimeisten kymmenen vuoden aikana hänen nykytaidettaan, estetiikkaansa ja niiden sosiopoliittista kontekstia käsitteleviä tekstejään on julkaistu muun muassa Art Monthly-, The Wire- ja The Guardian -julkaisuissa. Ne ovat vaikuttaneet Ison-Britannian diskurssin ja keskustelumaiseman muovautumiseen. 

Taiteilija ja kirjailija Morgan Quaintance asuu ja toimii Lontoossa. Hänen teoksiaan ja liikkuvia kuviaan on viime aikoina esitelty seuraavasti: Curtas Vila Do Conje, Portugali, jossa hän sai Best Experimental Film -palkinnon ja CPH:DOX, jossa hän sai New Vision Award -palkinnon, molemmat elokuvasta South (2020); European Media Art Festival, Saksa; Alchemy Film and Arts Festival, Skotlanti ja Images Festival, Toronto. 

Hänen viimeisimmät elokuvansa: Anne, Richard and Paul (2018), Letter from Tokyo (2018, doc), Another Decade (2018), Early Years (2019), Bataaxalu Ndakaaru/ Letter from Dakar (2019, doc), Missing Time (2019), South (2020) ja Surviving You, Always (2021).

 
 

Morgan Quaintance, A Human Certainty (still), 2021. Photo: Hendrik Zeitler